23.8.2010
Vihreä Lanka kysyy makeisveron säätämiseen osallistuneelta finanssisihteeri Veli Auviselta valtiovarainministeriöstä, onko karkkiverossa mitään järkeä, ja miksi ei siirrytä suoraan sokeriveroon? ”Ensinnäkin vastassa on lainsäädäntö. Tällä hetkellä tuontituotteiden kohdalla ei ole olemassa mitään velvollisuutta ilmoittaa sokeripitoisuutta. Lisäksi kyse olisi hallinnollisesti valtavasta työstä”, Auvinen sanoo. Häneltä kysytään lisäksi, miksi keksi ja makeinen ovat eri asemassa. "Mielestäni siinä ei ole mitään mielivaltaista, että makeiset ovat verolla ja leipomotuotteet eivät. Raja on vedetty mahdollisimman selkeään kohtaan. Jos keksitkin otettaisiin verolle, rajatapauksia tulisi huomattavasti enemmän, koska keksejä lähellä ovat pullat ja sitten tulevatkin jo kakut ja leipä”, Auvinen sanoo.
19.8.2010
Loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) pitää esitettyä makeisveron korotusta hankalana mm. ksylitolia sisältävien tuotteiden ja kivennäisvesien näkökulmasta. "Itse jättäisin korotetun veron ulkopuolelle ehdottomasti esimerkiksi sataprosenttiset xylitol-tuotteet sekä kivennäisvedet. Niissä ei ole sokeria lainkaan. Ja on toki hankalaa, jos veronkorotuksen jälkeen makeisveron myötä sama suklaavohveli joutuisi eri verotuksen piiriin riippuen siitä, onko se pakattu keksipakkaukseen tai karkkikääreeseen", Heinonen toteaa. Hänen mielestään olisikin syytä vielä harkita esitetyn makeisveron korotuksen korvaamista sokeriverolla.
19.8.2010
Uutiskommentissa tarkastellaan hallituksen kaavailemaa makeis- ja virvoitusjuomaveroa. Kirjoittajan mielestä verolla ei ole mitään tekemistä kansanterveyden kanssa. Sen sijaan vero vääristäisi kilpailua kotimaisen ja ulkomaisen teollisuuden välillä. Suomalaiset valmistajat joutuisivat maksavat veroa, mutta tuontituotteet saattaisivat onnistua kiertämään sen. Kirjoittaja pitää ongelmallisena mm. sitä, että veron piiriin joutuvat myös pullovesi ja xylitolipurkka ja -makeiset. Hän myös toteaa, että makeisveron ja sen tilalle ehdotetun sokeriveron valvonta olisi erittäin hankalaa. Lisäksi kulutuksen ohjaaminen ulkomaisiin tuotteisiin ja lisääntyvään harmaatuontiin supistaisi suomalaisten yritysten toimintaa.
12.8.2010
Leaf Suomi Oy:n toimitusjohtaja David Nuutinen kommentoi valtiovarainministeriön esittämää makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien verotuksen kiristämistä. Hän arvioi esityksen valmistelun jääneen puolitiehen. Nuutisen mukaan lakiesityksen myötä Suomeen syntyisi valmistusverojärjestelmä, joka syrjii sattumanvaraisesti joitakin elintarvikealan yrityksiä ja suosii toisia vastaavanlaisia tuotteita valmistavia yrityksiä, samalla kun kansanterveydellinen ohjausvaikutus jäisi olemattomaksi. Veron piirissä olisivat esimerkiksi riisisuklaat, mutta eivät riisisuklaakeksit. Veron ulkopuolella olisivat monet sokeria sisältävät tuoteryhmät, kun taas terveysvaikutteiset ksylitolituotteet sekä lähde- ja kivennäisvedet olisivat veronalaisia. Nuutisen mielestä on kohtuutonta, että osa makeis- ja virvoitusjuomateollisuudesta saisi kontolleen noin 100-120 miljoonan euron ylimääräisen verorasituksen. Nuutinen ehdottaa, että sokerivero olisi sen sijaan tasa-puolinen kaikkien elintarvikkeiden, tuottajien ja maahantuojien kesken.
2.7.2010
Leafin pääkonttori Turun Triviumin liiketoimistotiloissa on nyt mukana WWF Suomen Green Office -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on ilmastonmuutoksen hidastaminen, kestävien toimintamallien edistäminen ja henkilöstön ympäristötietoisuuden lisääminen.
Green Office -ohjelmaan sitoutuminen on käytännönläheinen tapa laittaa yrityksen ympäristöasioita kuntoon. Ohjelman myötä yritys saa käyttöönsä konkreettiset mittarit toimintatapojen kehittämiseksi.
Joulukuussa 2009 Leafillä aloitetun projektin aluksi Leafin Triviumin toimistossa tehtiin sisäinen audiointi eli lähtötilannekatsaus. Sen perusteella valittiin tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi kaksipuolinen kopiointi, jätteiden lajittelun tehostaminen ja liikematkustuksen järkeistäminen. ”Jo heti projektin alussa toteutettiin biojätteiden lajittelu, joka otettiin henkilökunnan puolelta myönteisesti vastaan”, kertoo projektin koordinaattori Mailis Viitasalo.
Projektitiimissä työskentelivät henkilöstöassistentti Mailis Viitasalo projektin koordinaattorina, johdon edustajana ja liikematkustuksesta vastaavana henkilönä henkilöstöpäällikkö Sari Mannerjärvi, tietohallinnon asiantuntijana tietotekniikkapäällikkö Jukka Mustasilta sekä viestintäpäällikkö Marja Piironen. Kokoonpano koettiin hyvin toimivaksi, sillä projekti vaati eri toimintojen ymmärtämystä.
Konkreettisia toimia ympäristön hyväksi
”Korostimme valittuja kehittämiskohtia erityisesti viikolla 22 vietetyllä Triviumin ympäristöviikolla”, Viitasalo sanoo. Tavoitteena oli tietoiskuilla lisätä triviumilaisten ympäristötietoutta. Viikko päättyi Maailman ympäristöpäivään 5. kesäkuuta.
Käytännön toimenpiteinä viikon kuluessa lanseerattin kaksipuolisen tulostuksen uusi standardi. Toteutettiin kampanja Jätä auto kotiin – töihin kävellen, juosten, pyörällä, rullaluistellen, bussilla tai kimppakyydillä! WWF erityisesti kehottaa Green Office -toimistojen väkeä liikkumaan pyöräillen. Lisäksi ympäristöviikolla jaettiin WWF:n materiaalia ja annettiin joka päivä jokin ekovinkki toimia ympäristöystävällisemmin. Vastaanottoon perustettiin kännyköiden ja muuntajien kierrätyspiste, josta voi myös lainata energiankulutusmittaria. Myös vaatteiden kierrätykseen osallistuttiin innokkaasti.
Green Office ohjaa toimijoita pienentämään kulutusta. Muutamankin prosentin vähennyksellä syntyy lähivuosien kuluessa kumulatiivisesti merkittävä ympäristöhyöty. Nyt Triviumista raportoidaan WWF:lle säästötavoitteista vuonna 2010 verrattuna edellisvuoteen 2009. Tavoitteena on kopiopaperin kulutuksen väheneminen kymmenellä prosentilla ja sähkönkulutuksen väheneminen viidellä prosentilla. Työmatkojen aiheuttamaa ympäristökuormitusta vähennetään muun muassa aktivoimalla sähköisten viestintävälineiden käyttöä. Henkilöstön ympäristötietoisuuden lisääntymistä mitataan WWF:n kulutustapamittarin avulla.
26.4.2010
Leafin uusi Ksylitolikauppa.fi-sivusto on auennut. Ratkaisu ksylitoliverkkokaupan perustamiseen syntyi kouluilta ja päiväkodeilta saamamme palautteen pohjalta. Leafin verkkokaupassa voivat asioida kuluttajat, yritykset ja yhteisöt kotimaassa. Ksylitolikaupan valikoimiin kuuluvat isot Jenkki Professional -täysksylitolipurukumipussit ja Läkerol Dents -ksylitolipastillit annostelijoineen. Tarjolla on kattava valikoima suosittuja makuja ja eri pakkausvaihtoehtoja. Maksun voi suorittaa Visa- ja Mastercard-luottokorteilla tai postiennakolla. Päiväkodit, koulut ja yritykset voivat rekisteröidyttyään suorittaa maksun myös laskulla. Tilausten toimitusaika on yhdestä kahteen viikkoa, ja ostaja saa tilauksesta vahvistuksen sähköpostiinsa. Avaa ovi ksylitolikauppaan osoitteessa www.ksylitolikauppa.fi!